torstai 12. kesäkuuta 2008

Kissan kotiinpaluu



Meidän kissa katosi! Kissa katosi pihasta noin kaksi vuotta sitten ulko-oven pielestä. Musta kissa ja siisti tavoiltaan. Ei sotkenut lasten hiekkalaatikoita, eikä pyydystänyt pikkulintuja. Kaikin puolin vaivaton ja naapureita häiritsemäton narttu tai kolli. Sukupuolta ei saatu koskaan selvitettyä

Kissa katosi yön pimeydessä, eikä siitä saatu minkäänlaista havaintoa kahteen vuoteen.

Viime yönä kissa palasi kotiin. Istui taas aamulla portaalla omalla paikallaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Reissussa oli pikkuisen tullut hankautumia kylkeen ja muutama sininen maalipisara oli turkkiin tarttunut.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että kissa on valurautaa ja painaa noin 10 kiloa. Tämä selittää sen, ettei se ollut laihtunut matkalla, eikä saanut muitakaan suurempia fyysisiä vammoja. Sielullisista vammoista ei nyt vielä tiedä, eli tottuikohan se näinä parina vuotena kulkurin elämään.

Mutta tervetuloa kotiin, istumaan taas tululle paikalle.

Ei kommentteja: